Wednesday 2 December 2015

Kerrostalossa ihmiset asuu kerroksissa

Tämä oli alunperin tarkoitettu tekstitykseksi pecha kuchaan. Joka olisi kuvannut kerrostaloasumista. Tekstissä kuvattu kerrostaloasuminen sijoittui 1960-luvulle.

1. Kerrostalossa ihmiset asuu rapuissa ja kerroksissa. Ensin oppii tuntemaan oman rapun lapset, sitten toisen rapun. Toisten talojen lapset on vihollisia ja kilpailijoita.

2. Pihalla oli hiekkalaatikko ja saattoi sen reunalla olla penkkikin. Hiekkalaatikossa leikki Riitan ja Teron pikkusisko ja niiden äiti istui vieressä. Muiden äidit oli töissä.

3. Pihalla oli mattoteline, siinä voi kiipeillä. Autotallin katolle pääsi roskiksen katolta. Tikkaita uskalsin kiivetä kolmannen kerroksen kohdalle, mutta Matti ja Kari ja muut isot pojat kiipesi katolle asti. Talossa oli kuusi kerrosta.

4. Me mentiin pistettä ja vinkkiä ja nurkkajussia ja poliisia ja rosvoja. Vain Kari halusi aina olla poliisi, se oli ilkeä ja tykkäsi ottaa kiinni niin että sattui. Me hypättiin narua ja vistiä ja mentiin hailiihailoo. Ruutua hypättiin koulun pihalla, kun oman pihan asfalttiin ei voinut piirtää.

5. Talossa oli kerhohuone. Lapset ei saaneet olla siellä. Me oltiin pihalla. Talon vieressä oli joutomaata joka puolella. Tiilitehtaan rauniot ja lammikko jossa pojat meloi keväällä lautalla. Minä mulasin ja uin samettipuku päällä. Me pelattiin pesäpalloa ja polttopalloa.

6. En käynyt koskaan kenenkään muun kotona, vain Hannelen joka asui äitinsä kanssa yksiössä ekassa kerroksessa. Meille sai tulla leikkimään. Muuten käytiin vain soittamassa ovikelloa ja kysyttiin että saako se tulla ulos.

7. Lapset ei saaneet käyttää hissiä. Me ajeltiin sillä edestakaisin niin että se juuttui kerrosten väliin. Saatiin ovi jotenkin auki ja päästiin just pakoon kun talkkari tuli. Me juostiin kellariin ja sieltä toiseen rappuun. Talkkari oli vihollinen.

8. Kerrostalossa on nykyajan mukavuudet. Se tarkoittaa sitä, että ei tarvitse lämmittää, eikä vesi ole kylmää ja voi käydä kylvyssä kylpyammeessa. Ja hellassa on sähkönappulat joihin ei saa koskea.

9. Meillä oli vaatekomero, se oli iso. Kiipesin hyllyjä pitkin ylimmälle hyllylle ja tein sinne majan. Pidin siellä kiiltokuvat ja luin kirjoja taskulampulla. Vaatekomerosta pääsi eteiseen ja makuuhuoneeseen.

10. Kerrostalossa oli vintti jossa voi kuivata vaatteita talvella. Mutta saunaa ei ollut. Meillä oli Upo pesukone jossa oli harmaa letku, se pesi vaatteet. Välillä piti valuttaa likainen vesi ulos ja vaihtaa puhdas huuhtelua varten. Äiti nosteli vaatteita puisella kepillä koska vesi oli kiehuvan kuumaa. Pesukoneen päällä oli pieni mankeli jolla sai väännettyä vaatteet kuivaksi.

11. Meillä oli olohuone jossa sai olla, mutta ei siellä kukaan ollut ellei ollut vieraita. Olohuone oli isoin huone. Me oltiin keittiössä taikka lastenhuoneessa. Äiti osti omalla palkalla sohvan ja pienen pöydän ja ison pöydän, niiden levyt voi kääntää että oli joko vaaleanharmaat muoviset taikka tummat puiset. Äiti oli niistä ylpeä.

12. Ikkunoiden edessä oli ikkunalaudat joille voi kiivetä ja istua. Ja katsella alas pihalle. Painoin nenän lasiin joka oli kylmä. Kun mentiin sokkoa avasin tuuletusikkunan ja menin siitä ulkopuolelle, seisoin ikkunaa vasten ja pidin toisella kädellä kiinni. Me asuttiin toisessa kerroksessa. En jäänyt sokoksi.

13. Minulla oli oma avain kaulassa. Kaikilla oli. Pihalla piti huutaa: äi-tii tu ik-ku-naan, Tai-na huuu-taaa! Kun ei viitsinyt kiivetä niitä portaita. Sitten kotoa huudettiin että: Tai-na syö-mään! Silloin kello oli viisi.

14. Me roikuttiin portaissa oven edessä. Kun joku aikuinen tuli niin kaikki halusivat avata oven ja pitää sitä auki. Aikuiset sanoo kiitos. Me niiataan, me ollaan kohteliaita.

15. Kerrostalo on kaupungissa. Kaupungissa on katuja ja jalkakäytäviä. Lapset saa ajaa pyörällä jalkakäytävällä muttei saa viedä takaritsillä toista. Kun sataa, asfaltti kiiltää katulampun alla, se on hienoa ja kirjoitan siitä runon.

16. Kulman takana oli maitokauppa. Sieltä sai ensin maitoa kannulla, sitten tuli maitopussit. Kotiapulainen kutoi maitopusseista maton. Minä kävin joskus hakemassa maitoa, tai kermaa kun tehtiin kakku.

17. Lapset ei käy kaupassa. Jos on omaa rahaa, käydään kioskilla joka on kaupan vieressä. Kioskista saa pennin nalle-karkkeja, ja kiekuja ja kaikuja, ne on 5 penniä kaksi. Me mentiin nurkkajussia kioskin ympärillä, mutta joku hätisti meidät pois.

18. Kaupungissa on iso puisto jossa on hienoja telineitä: keinuja ja karuselli ja tynnyri joka pyörii. Tynnyrin päällä on vaikea pysyä. Laivakeinuun mahtuu vähintään kuusi kakaraa ja me otetaan niin kovat vauhdit että päät meinaa kolista tankoihin. Kun lähtee puistoon pitää pyytää lupa ja sanoa kenen kanssa menee.

19. Kaupungissa on busseja joilla pääsee äidin työpaikalla käymään. Opettelen seisomaan kiinni pitämättä kun en koskaan yletä tankoihin kuitenkaan, leikin merimiestä. Bussilla ajamisesta tulee kaupunkilainen olo.

20. Minä en muista ketään aikuista meidän talosta, mutta lapset muistan kaikki.


No comments:

Post a Comment