Hakametsä Sport Campus asemakaavaehdotukseen

 Muistutus 8.12.2023

Kaavaehdotus on edelleen olennaisin osin kaupungin omien päätösten ja strategisten tavoitteiden sekä kaavan omien tavoitteiden (“teemojen”) vastainen, ja vaarantaisi toteutuessaan alueen nykyisten ja tulevien asukkaiden turvallisuuden, viihtyisyyden ja hyvinvoinnin. Hakametsän Jäähalli jonka tulisi olla alueen keskiössä peittyisi rakennusmassoilla. Ehdotus ei ole sellaisenaan hyväksyttävissä.

1. Puistojen kaavoittaminen asuinrakentamiseen

   
   

Tampereen kaupungin valtuusto, kaupungin ylin päättävä elin, on yleiskaavan työsuunnitelmaa varten eksplisiittisesti päättänyt että kaavassa olevia puistoja ei kaavoiteta asuinrakentamiseen. HSC kaavaehdotuksessa nykyiset, kaavassa olevat toiminnalliset ylläpidetyt puistot kaavoitettu on asuinrakentamiseen. Ehdotuksen hyväksyminen merkitsisi valtuuston päätöksen mitätöintiä, ja tarkoittaisi, että jos näin on mahdollista menetellä, tulevaisuudessa yksikään puisto ei ole turvassa, vaikka olisikin kaavassa.

Alueen nykyiset puistot ovat ehdotuksessa käytännössä katoamassa. Jäljelle jäisi Tartonpuiston toinen kukkula. Muu kaavassa oleva vihreä muodostuisi tien varren istutuksista eli puista ja nurmikoista. Näin on saatu kaavaehdotus näyttämään siltä kuin alueella tulisi olemaan aitoa julkista puistoa - etenkin kun kaavasuunnittelun viime vaiheessa alueeseen on lisätty vielä “Hippospuisto”, eli Valtaväylän varressa oleva nurmikkokaitale, joka sekin tosin on vain puskurialue tien ja asutuksen välissä, ei käytettävissä mihinkään muuhun. 

Törkeintä on Uudenkylänpuiston täydellinen hävittäminen - leikkipuisto, urheilukenttä, puut ja pensaat jäisivät massiivisen kerrostalon ja sen piha-alueen alle. Uudenkylänpuisto on Uudenkylän arvokkaan eheän 70-luvun kerrostaloalueen ainoa ylläpidetty julkinen toiminnallinen puisto. Alueen pihat ovat pääsääntöisesti pysäköintialueina. Kaavan pohjoisosaan suunnitellun massiivisen kerrostaloalueen kylkeen merkattu pieni “leikkikenttä” ei missään nimessä korvaisi Uudenkylän asukkaille eikä nykyistä kenttää verryttelyyn käyttäville nuorille urheilijoille menetettyä toiminnallista puistoa täysmittaisine puineen.

Käsittämätöntä olisi myös Tartonpuiston luonnonniityn ja sillä kasvavien Tarton kaupungin lahjoittamien pylvästammien hävittäminen kerrostalomuurin alle. Tartonpuiston lampi kaisloineen ja komeine puineen katoaisi sekin. Uuden lammen rakentaminen Kissanmaankadun varteen ei näitä menetyksiä korvaa. Lisäksi luonnonniittykukkulan, lammen ja sen kasviston, (sekä Uudenkylänpuiston) hävittäminen ja uusien istutusten kaivaminen toiseen kohtaan ei ole hiiliviisasta maankäyttöä. Kasvien ja maaperän kaivaminen aiheuttaa hiilipäästöjä, ja istutettu puu on hiilinielu vasta korkeintaan 12 - 15 vuoden päästä. 

Tartonpuisto on perustettu, jotta Hakametsän alue voisi olla laadukas näyteikkuna tuhansille Jäähallin tapahtumiin tuleville, ja sellaisena se hyvin toimii edelleen. Lisäksi puisto muodostaa luontevan rajapinnan vanhojen asuinalueiden ja uuden täydennysrakentamisen väliin, ja näitä rajapintoja pitäisi kaupungin Arkkitehtuuriohjelman mukaan kunnioittaa. Puistojen rakentaminen ei myöskään ole linjassa kaupungin Lumo-ohjelman (Luonnon monimuotoisuus) tai Hiilineutraali Tampere 2030 -ohjelman kanssa.

2. Läpiajoliikenteen kasvu kapeilla kaduilla

Asuinrakentamisen vähintään 1000 asukkaan kerrostaloneliöt on ehdotuksessa pääasiassa sijoitettu Tartonpuiston ja sen viereisen hiekkakentän päälle alueen pohjoisosaan. Asukaspysäköinti esitetään pysäköintiluolaan, jonka sisään- ja ulosajo esitetään tapahtuvaksi Takahuhdintieltä, suurinpiirtein Tartonpuiston lammen kohdalta. 

Tämä ratkaisu ruuhkauttaisi raskaasti etenkin kapeat Takahuhdintien ja Uudenkylänkadun ja vaarantaisi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden. Erityisesti kärsisivät alueen lapset ja nuoret ja näiden turvallisuus.

Sisään- ja ulosajo esitetään Takahuhdintieltä sillä perusteella, että jos se tapahtuisi Pelikadulta (joka tulee alueelle suoraan Valtaväylältä), Pelikadun ja Kissanmaankadun risteyksestä, tämä ruuhkauttaisi Pelikadun. Kuitenkin kaavaehdotuksessa esitetään että läpiajoliikenne Takahuhdintiellä ja Kissanmaankadulla ei kasvaisi merkittävästi, sillä ulosajo alueelta tapahtuisi reittiä Takahuhdintie-Kissanmaankatu-Pelikatu. Eli liikennemäärät eivät kasvaisi Kissanmaankadulla ja Takahuhdintiellä koska sisään- ja ulosajo alueelta tulisi Pelikadulta - mutta sisään- ja ulosajoa pysäköintiluolaan ei voi sijoittaa Pelikadulle ettei se ruuhkantuisi. Mitä perusteluja nämä ovat? Miksi tarvittaisiin ylimääräinen koukkaus Kissanmaankatua ja Takahuhdintietä pitkin pysäköintiluolan sisään- ja ulosajolle, jos joka tapauksessa on tarkoitus että liikenne suuntautuu Pelikadun kautta Valtaväylälle?

Takahudintie ja Uudenkylänkatu ovat kapeita katuja. Etenkin Takahuhdintien jalkakäytävät ovat niin kapeat että niillä mahtuu tuskin kaksi ihmistä rinnan kävelemään. Talvisin ei sitäkään. Pyöräteitä Takahudintiellä ja Uudenkylänkadulla ei ole, eikä Takahuhdintielle sellaisia ole tilaa edes rakentaa. Kun bussi pysähtyy pysäkille, sen perässä ajavat henkilöautot joutuvat jonottamaan ja odottamaan että bussi lähtee taas liikkeelle. Aamun ja iltapäivän pysäköintiluolasta Takahuhdintielle ja siltä pysäköintiluolaan kääntyvä työmatkaliikenne ruuhkauttaisi Takahuhdintien kriittisinä aikoina pahasti. 

Henkilöautoliikenteen kasvattaminen näillä kaduilla osoittaa törkeää piittaamattomuutta alueen nykyisten ja uusien asukkaiden turvallisuudesta, viihtyisyydestä ja hyvinvoinnista. Ratkaisu on kelvoton ja mahdoton hyväksyä, ja lisäksi täysin turha.

3. Eheän kaupunkikuvan ja kulttuurimiljöön laiminlyöminen

Erityisesti asemakaavaehdotuksen massiiviset kerrostalomassat ovat täysin sopimattomia ympäröivään kulttuurimiljööseen. Ne myös tulisivat peittämään näkyvistä alueen sydämen, suojellun kansallisesti merkittävän Jäähallin. Uuden ja vanhan rakennuskannan välissä ei olisi riittävää suojavyöhykettä, etenkin kun alueen nykyiset puistot ollaan hävittämässä kerrostalomassojen ja -muurien alle.

Tampereen kaupungin Arkkitehtuuriohjelmassa (2023) todetaan, että uudis- ja täydennysrakentaminen toteutetaan maisemarakenteiden ja ympäristön ominaispiirteiden ehdoilla. Hakametsä Sport Campus -hankkeen suunnittelun teemoiksi on samoin ilmoitettu “alueen toiminnallinen kytkeytyminen ympäristöön, sekä kulttuuriympäristön, maiseman ja luontoarvojen huomioiminen”.  Kaavaehdotus on siis räikeässä ristiriidassa sekä Arkkitehtuuriohjelman että omien tavoitteidensa kanssa. 

Tampereen kaupungin strategiset linjaukset eivät voi olla vain retorinen koriste, vaan niiden tulee pitävästi raamittaa päätöksentekoa. Muussa tapauksessa kaupungin päätökset ja linjaukset ovat tyhjää puhetta, ja tämä nakertaa asukkaiden luottamusta kaupungin, sen päättäjien ja toimihenkilöiden, haluun ja kykyyn toimia päätöstensä mukaisesti ja pyrkiä rakentamaan parasta mahdollista Tamperetta. 

Alueelle rakennettavien kerrosneliöiden määrä ja sijoitus on syytä tarkistaa, jotta kaava voi olla hyväksyttävissä.

Yhteenvetäen: 

Kaavaehdotus ei ole esitetyssä muodossa hyväksyttävissä. 

Ei olisi kohtuutonta palauttaa sitä uudelleen valmisteluun, sillä kaupungin päätöksiä ja strategioita sivuuttavien ratkaisujensa lisäksi siinä on runsaasti keskeneräisyyttä  - esim. mainitun pysäköintiluolan sisäänajoa ei ole merkitty eikä piirretty minnekään eikä havainnekuvin esitetty miltä se tulisi käytännössä näyttämään. Kaavassa on myös suoranaisia virheitä, kuten esimerkiksi se että todetaan että Hakametsän ratikkapysäkki on alueen keskiössä - ratikkapysäkille on alueen asuinalueilta lähes kilometri matkaa. Kaavan aineistojen tehtävänä on selvästi saada kaava näyttämään hyvältä, ei etsiä ratkaisuja jotka aidosti ottaisivat huomioon kulttuuriympäristön ja maisemarakenteiden ominaispiirteet, ja Hakametsän alueen ainutlaatuisen kulttuurihistoriallisen merkityksen. (Huvittavina yksityisohtina: havainnekuvissa on saatu kasvamaan rykelmä puita pysäköintikannen päälle - tai näkyvissä oleva Valtaväylän pätkä on muuttunut vihreäksi nurmikkokaistaleeksi.)

Vähintään on syytä huolehtia siitä että puistoja ei kaupungin päätöksen vastaisesti kaavoiteta asuinrakentamiseen, ja että läpiajoliikennettä ei asukaspysäkönnin sisään- ja ulosajon sijoituksen vuoksi suotta ohjata kapeille kaduille. Eikä ole kohtuutonta vaatia että kerrosneliöiden määrä ja sijainti on sellainen että asemakaava toteuttaa kaupungin omia strategisia linjauksia ja kunnioittaa Hakametsän Jäähallia.

Popeda

 Huom: tämä kirjoitelma ei ole syvällinen analyysi Popedan musiikista eikä edes kattava analyysi laulujen lyriikasta. Haluan nostaa esiin tietyn perustavan piirteen Popedan musiikillisessa ja lyyrisessä olemuksessa.

Popeda, tuo tamperelainen pitkän linjan rock-bändi, on kiistattomasti työväenluokkainen ja miehisen uhon ilmentymä. Kuten he itse luonnehtivat, ”Ikurin juntit” soittavat ”äijämusaa”. Tämä itsestään selvyys ei kuitenkaan kerro mitään siitä mikä on Popedan erityisyys työväenluokkaisen äijämusan tekijänä ja esittäjänä. Sanoisinko heti kärkeen: miksi Popedasta pitävät, kun pitävät, myös naiset – ja muutkin kuin perinteikkään työväestön edustajat. Ehkä pikemminkin nimenomaan ne muut. (Kun pitävät: Popeda on bändi josta joko todellakin pitää tai sitten yhtään ei – hyvin harvassa lienevät ne joille Popedan musa on yhdentekevää ihan kelpo taustamuzakkia.)

Katsotaanpa melko tuoretta ja provosoivaa kappaletta ”Helvetin pitkä perjantai” jossa Popeda niittaa tylysti toisen ”tavallisen kansan” suosikin tuotannon:

”Kädet! 


Rukoilen neitsyt Mariaa. 


Ei enää Tiia-Mariaa,
ei enää Joutsenlauluja, enkeleitä,
ei enää yhtään Hakulisen Jussiakaan.

On naama lumivalkoinen. 


Kuin särkyneiden enkelten. 


Kohta saatana nyrkkiä vastaanottamaan 


On sun cd-levyt kohta särkyvää.


No kato ny.


Eihän tätä kestä tätä saatanan mollia, naapuri turpaansa sai. 


Rappukäytävän täydeltä Lindholmin Ollia, 

taitaa tulla 

helvetin pitkä perjantai.”

Ihan ensimmäiseksi, jo teksti kertoo, että biisi nimenomaan esitetään. Äänenpainot ja karjaisut ovat olennainen osa tekstiä. Mutta se perustava niitti Lindholmin Ollin suositulle tuotannolle on, että se koostuu ”saatanan mollista”: yhtä alistunutta valitusvirttä maailman pahuuden edessä. On Popedallakin traagisia biisejä joissa lauletaan traagisista asioista – rajusti. Eikä tarvitse olla kyse vain tuhoutuneesta rakkaudesta – Popeda laulaa myös tuskissaan huutavasta kuolevasta sotilaasta, pojasta joka tappoi neljä kiusaajansa ja istuu nyt vankilassa, raiskatusta koulutytöstä, hulluista koirista, rahansa menettäneestä. Karheasti, vahvasti – ja aina uhmakkaasti.

”Tää on se yö, me lähdetään


Ei mitään jää.


Tää on se yö, me synnytään


Toiseen elämään.”

Laulaa nuori Popeda 1985. Ja reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 2008:

”Maahan löit mut polvilleen 


Haavat tuskin arpeutuneet 


Ylös nousen, niinhän mä aina teen 


Suuntaan toiseen, valoon ja huomiseen”

”Synnyimme lähtemään” suomentaa Juice Leskinen Bruce Springsteenin ikonisen ”Born to Run” Pate Mustajärveä varten. ”Sä lähdit taas”, sivauttaa Popeda synkästi itselleen – desperado joka on taas yksin ja jonka moottori käy huonosti ja jonka ”vapaus” maistuu hieman karvaalta – mutta juuri kun luulit että biisi päättyi siihen katkeraan vapauteen, ulvahtaa modulaatio ja molli vaihtuu duuriin, ”sua sateet suutelee/ tuulet hyväilee/ tyttö vilkuttaa”…

Popedan ikuinen lähteminen on samaa pakenemista kuin Springsteenin, tai situationistien: pakenemista valmiiksi koodatusta elämästä, palkkatyöstä ja eläkevirasta, nukkumalähiöstä, elämästä säästöliekillä ja sääntöjen ja syntymässä saadun säädyn mukaan. Popedan 40-vuotiskonsertin alussa hieman hämillinen Pate Mustajärvi totesi ääriään myöten täydelle Ratinan stadionille että ”öhöm, on tänne ollut pitkä matka Tampereen Ammattikoulun puurojuhlasta vuodelta 1972”. Uskon. Vielä -70-luvulla ammattikoulu oli tarkoitettu niille, jotka tiesivät paikkansa yhteiskunnassa ja ottivat sen nöyrästi vastaan, niille, joista piti tulla työläisiä ja joiden piti hakeutua niihin oikeisiin töihin ja jäädä sitten joskus jostain tehtaasta tai rakennukselta tai muulta oikealta työmaalta eläkkeelle kultakellon kanssa, jos kunto sinne asti riitti. Koko Popedan olemassaolo on raivokasta pakoa tästä kohtalosta, eikä sitä ole pistetty pimentoon vaan karjuttu maailmalle.

Paradoksiksi voisi luulla sitä, että Popedan biisit paikantuvat niin konkreetisti tietyn lähiöistä lähtöisin olevan sukupolven kokemuksiin ja maisemaan. ”Se oli meidän puisto, siitä kiinni pidettiin”: voihan sitä uneksia moottoripyörästä tai autonrämästä jolla päästellä ”vapauteen”, mutta tosiasiassa lähiökakarat ja teinit hilluivat ja hillunevat edelleen joutomaan kaltaisissa leikkipuistoissa. Tai voisi pitää paradoksina sitä, että niin monet biisit tuntuvat omistetun ”taviksille”, juuri niille lähiöiden tavallisille asukkaille – kuten lähiöpubiin kaartavalle kanta-asiakkaalle ja lihaan ja perunaan tyytyvälle grillaajalle, jolla kenties on taskussa se kakskymmentä senttiä vain. ”Tahdotko mut tosiaan, suhteeseen vakavaan” – vaikka lompakko on tyhjä ja itsetunto säpäleinä eikä kortistosta suuria tuloja heru? Mutta, siinäpä se – tämä lähiösukupolvi ei ehkä ole yhtä hohdokas ja kuulu kuin ne kapinoitsijat jotka Brixtonissa tai  Pariisin banlieuissa ovat panneet palamaan, mutta elämän todellisuuden puitteet ovat yhtä lailla ylittämättömän toiset kuin aiemman sukupolven teollisuustyöläisten, ja kytevä kapina kohtaloa vastaan yhtä sammumaton. ”Me eletään vain kerran/ ei meitä pelko herran/ saa JUMALAUTA hiljaa juhlimaan”, uhoaa Ukkometson kanta-asiakas: väkevin pohjavire on koko ajan uhma ja periksiantamattomuus, kieltäytyminen tarjotusta osasta.

Ja positiivisuus, uhmakas positiivisuus. Ei mitään Disneyn ”huomenna kaikki on paremmin” lässytystä, vaan ”ihan sama onko kaikki paremmin tai ei, meikä ei luovuta”. “Olen ennenkin heittänyt kravatin pois/ varaa vyötäkin pikkuisen säädellä ois/ Kun on pohjalla näin suunta ainoa on YLÖSPÄIN”! 

Ja mitä tulee siihen keitä “me” ollaan ja kuka “meikä” on niin:

“On mulla buutsit ja mä soitan kitaraa
Jopa luulis että ei oo mua kovempaa”

Kyllä, äijämusaa ja lähtemättömän miehisestä näkökulmasta laulettua. Ja kun laulettua naiselle, laulettua toiselle, toisenlaiselle - ihmeelliselle, hirmuiselle, tavoitellulle tai tavoittamattomalle. Mutta aina toiselle ihmiselle joka tekee itse omat päätöksensä ja valintansa. Ja jos ei tee, siitä tulee surullisia säkeitä synkempiin lauluihin. Ainakin minulle tämä on se syy miksi Popedan äijäuho ei ota naisena aivoon - se on pikemminkin huvittavaa ja jopa liikuttavaa. “Pojat rannalla kulkevat ylpeinä, se naisia naurattaa… Kaupungin tavotelluin ukkomies...” Puisto on “meidän” ja uhma ja kieltäytyminen tarjotusta, naisenkin, osasta on yhteistä. Ja soololevyllään Pate vääntää rautalankaa:

“Mä katson sua, mun Suomen Leijonaa
Kun hiuksias sä harjaat aamulla
Sä kohta raahaat kouluun pentujas
On miinusasteita ja tuuli tosissaan.

Ei Suomen Leijonasta kilttii kissimirrii saa
Niin se tahtoo ja se tuntee ja se tietää arvonsa
Eikä Suomen Leijonasta kesyy kotikissaa saa
Jos arki koittaa alistaa saa vastaan villin luontonsa.”

Kun ottaa osaa Popedan keikkaan - ja Popedan keikalla yleisö on aina osa keikkaa! - Ukkometsojen seassa on vähintään saman verran Suomen Leijonia huutamassa ja huitomassa ja tanssimassa ja laulamassa. Kapina kohtaloa vastaan on yhteinen. Ja Popedan keikalta muuten lähtee aina täynnä voimantunnetta, joka vakuuttaa että unelmistaan on mahdollista tehdä totta. Että kapina on ainoa mahdollinen olemassaolon moodi. “Ei kukaan kysynyt titteliä, eikä kukaan kysy ikää/ tulkaa skidit mukaan, meitä ei PIDÄTTELE ENÄÄ MIKÄÄN!” 

Että kiitos Popeda 1977 - 2023.

Julkinen Hakametsä?

Tartonpuisto, kuva: Pirjo Raunio

Tampereen kaupungilla on käynnissä useita suuria kehittämishankkeita. Ratikkalinjojen rakentaminen ja jatkosuunnitelmat ovat avanneet mahdollisuuksia uusien alueiden rakentamiselle. Edelleen ne ovat tarjonneet mahdollisuuksia suunnitella uutta käyttöä olemassa oleville alueille. Tässä on kuitenkin toistuvasti törmätty alueiden nykyisten käyttäjien ja asukkaiden vastustukseen. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi Eteläpuiston, Tampereen Taidemuseon (Heinäpuisto)  ja viimeksi Hakametsän alueen suunnitelmat.

Tapauksilla on selkeitä yhdistäviä tekijöitä:

1. Ensinnäkin on kyse suhteellisen laajan alueen kehittämissuunitelmasta, eli käyttötarkoitusten muutoksista.

2. Toiseksi alueet ovat tähän asti olleet suurelta osin julkista tilaa.

3. Kolmanneksi alueille halutaan kaavoittaa mahdollisimman paljon asumiseen tarkoitettuja neliöitä.

4. Neljänneksi tämä tarkoittaa että suunnitelmissa esitetään olemassa olevien puistojen ja viheralueiden päälle rakentamista.

Suunnitelmissa ei juuri kiinnitetä huomiota olemassa olevan kaupunkirakenteen ja miljöön turvaamiseen, viihtyisyyten ja kestävyyteen. Esitetty puistojen muuttaminen tiiviiksi ja korkeaksi asuinrakennusmassaksi on paitsi vastoin Tampereen kaupungin 2019 päättämää linjausta että kaavassa olevaan puistoalueeseen ei kosketa, myös monin tavoin vastoin kaupungin kestävän kehityksen tavoitteita, esim. viheralueiden kohentaminen, hulevesikysymyksen huomioon ottaminen, hiilineutraaliuden tavoite vuoteen 2030 mennessä jne. Erityisen kiperä ja huolestuttava on minusta kuitenkin kaupungin välinpitämätön suhtautuminen julkisten tilojen kehittämiseen, niiden saavutettavuuteen ja avoimuuteen.

Julkinen tila onkin siitä ongelmallista kaupunkitilaa, että sillä ei ole yksilöitäviä käyttäjiä eli osallisia. Nimenomaan määritelmän mukaan. Kaupunkisuunnittelun professori Ali Madanipour määrittelee julkisen tilan tilaksi joka on yleisesti saavutettava, ja jossa ei tunnusteta yksilön oikeutta rajoittaa tai estää toisia sitä käyttämästä. Julkinen tila on tilaa jonne kuka tahansa voi tulla, mutta jota kukaan ei voi pysyvästi hallita. “Julkisesta tilasta tulee tyhjää tilaa, välttämättä puutteellisesti määritelty (underdefined)”. Olisin hieman eri mieltä - julkisesta tilasta ei tule tyhjää tilaa, mutta sen olennaisesti välttämätön puutteellinen määrittyneisyys erittäin helposti johtaa sen ymmärtämiseen ja näkemiseen tyhjänä tilana. Erityisesti kun julkista kaupunkitilaa aletaan “kehittää” eli sen käyttötarkoitusta halutaan muuttaa, tila helposti kuvitellaan tyhjäksi ja käyttämättömäksi.

Etenkin kaupunkiluonto on yleensä nimenomaan tällaista julkista tilaa, puistoa taikka “joutomaata”. Eikä mikään julkinen tila ole ympäri vuorokauden ja kaikkina päivinä tai vuodenaikoina kenenkään käytössä. Kadut, torit, puistot, oikopolut ja kulkureitit tyhjenevät väistämättä - ja näyttävät käyttämättömiltä. Mutta se ei tee niistä tarpeettomia, vaan nimenomaan se on niiden tarkoitus.

Julkinen tila on tämän vuoksi erityisen haavoittuvaista. Tyhjäksi mielletty tila näyttää oivalta paikalta sijoittaa rakentamista, joka ei voi ketään haitata kun ei tila kenellekään kuulu. Suunnitteluprosessien lakisääteiset osallisille suunnatut tilaisuudet eivät millään voi tavoittaa julkisten tilojen kaikkia käyttäjiä - nämähän ovat määritelmän mukaan “keitä tahansa”, anonyymejä, satunnaisia, ohimeneviä. “Osalliset” jotka vastustavat puistojen hävittämistä ja julkisen tilan muuttamista yksityiseksi näyttävät lähinnä nimbyilijöiltä jotka eivät hyväksy realiteetteja - asuntojen tarvetta, tyhjän ja turhan tilan muutamista tuottavaksi. Vastalauseiden esittäminen on myös vaikeaa, kun ei ole tuoda todisteeksi sitä tilan jokapäiväistä säännöllistä käyttöä. Aina ei voi vedota oraviiinkaan - joiden reitit ja pesät taitavat olla paremmassa turvassa kuin kaupunkitilan inhimillisten käyttäjien.

Hakametsän alue on ollut runsaimmassa määrin enemmän tai vähemmän epämääräistä julkista tilaa. (Käytän tarkoituksella ilmausta “Hakametsän alue”, tamperelaiset ymmärtävät heti mihin sillä viitataan, vanhan Jäähallin ympäristöön toki. Asemakaava 8792 ei kerro kenellekään mitään.) Alueen poikki kulkee joukko epämääräisiä mutta päivittäisiä (jopa ympärivuotisia) ja ahkerasti liikennöityjä kevyen liikenteen väyliä, Hervannasta Taysin ja Tamkin kampuksille, tai itäisistä kaupunginosista keskustaan. Edelleen Hakametsän parkkiksen poikki pääsee viereisiltä Kissanmaan ja Uudenkylän asuma-alueilta kätevästi useaan markettiin ja huonekaluliikkeeseen ja esim. postia noutamaan sekä ratikkapysäkille. Alueella liikkuu myös päivittäin kävelijöitä koirien kanssa tai ilman. Kun säät lämpenevät, Tartonpuiston rinteet täyttyvät nuorista, ja vanhemmistakin. Uudenkylänpuistossa käy päivittäin lapsia vanhempineen - ja sen hiekkakentällä verryttelee usein ryhmä nuoria urheilijoita. Virallisella parkkipaikalla pidetään säännöllisesti koirien koulutuskursseja. Parkkipaikalla käydään myös harjoittelemassa autolla ja mopolla ja jopa rekalla ajoa. Epävirallisella isolla hiekkakentällä opiskelijat järjestävät kyykkä- ja pesäpallomatseja. Alueella järjestetään myös tämän tästä isoja virallisia tapahtumia - kirpputoreja, koiranäyttelyitä, urheilutapahtumia kuten Pirkan pyöräilyn lähtö ja maali, tai Tammerfestin konsertti tms maksullinenkin musiikkitapahtuma. Ja kuitenkin, tila nähdään tyhjänä ja käyttämättömänä.

Erityisesti suunnitellut umpinaiset asuinkorttelit tulisivat tehokkaasti lopettamaan ison osan tästä toiminnasta. Nimenomaan asuinkorttelit sijoittuvat puistojen ja hiekkakenttien, omaehtoisen toiminnan julkisten tilojen päälle. Kenties kauttakulkuliikenne jaksaa jatkaa - ehkä koiranulkoiluttajat kehtaavat tuoda lemmikkinsä tarpeilleen katujen varsille, jonne on luvattu jotain vihreää. Mutta asuinrakennukset ja niiden sisäpihat eivät ole kaikille avointa tilaa. Myös urheilu on suunniteltu sisätiloihin jonne pääsy rajoittuu seurojen jäseniin. Samoin tapahtumat muuttuvat yksinomaan maksullisiksi ja siirtyvät sisätiloihin, ulos niille ei jää tiloja. Hakametsän alueesta tulee “kenen tahansa” kannalta musta aukko, jossa ei juuri aikaa voi eikä viitsi viettää ja jossa omaehtoiselle toiminnalle ei tilaa löydy.

Kuten jaksan toistaa, kukaan ei asu neljän seinän sisällä. Asuminen tapahtuu aina myös asuntoa ympäröivässä miljöössä, pihoilla, kaduilla, aukioilla - puistoissa, joutomailla, naapurustossa, liikenneväylillä. Julkinen tila avartaa ja lisää jokaisen asukkaan asumista ja elämää, mahdollisuuksia omaehtoiseen ja omaan toimintaan kaupungin koko tilassa. Julkinen tila on olennainen urbaani (kaupunkimainen) ominaisuus. Ja historiallisen kehityksen tuloksena julkinen tila on  demokratian, kansalaisyhteiskunnan omin saavutus. Se että kenen tahansa asuminen sisältää julkista tilaa, että kenen tahansa asuminen tapahtuu myös julkisessa tilassa on tasa-arvoisen yhteiskunnan edellytys ja perusominaisuus. Julkisen tilan yksityistäminen kaavoituksella ja rakennusprojekteilla on ihmisten elämän ehtojen konkreettia kaventamista.

Tampereen kaupungin käynnissä oleviin massiivisiin kaavoitus- ja asuntorakentamisen hankkeisiin sisältyy useita kestävän ympäristöpolitiikan kiperiä kysymyksiä. Viheralueiden tuhoamista, parkkitalojen rakentamista, hulevesiongelmien sivuuttamista ja massiivista asuinrakennustuotantoa ei voida loputtomiin perustella edes sillä että näin estetään luontokatoa kun rakentamista keskitetään. Hankkeissa myös liian usein uutta rakentamista ei ole alkuunkaan suunniteltu ja mitoitettu istumaan olemassa olevaan kulttuuriympäristöön. Mutta muistuttaisin että pelottavan monet rakennusprojektit merkitsevät myös julkisen tilan yksityistämistä, ja siis kaupungin asukkaiden elämän ehtojen kaventamista. Kuten Mari Vaattovaara toteaa Hesarin artikkelissa, viimeaikaisessa asuntorakentamisessa "asuntotuotannon tarpeet ovat ohittaneet asumisen tarpeet". Kenelle asumista rakennetaan - millaista asumista halutaan rakentaa? Myös nämä kysymykset on voitava esittää, ja vaatia niihin kunnollisia vastauksia ja kestäviä ratkaisuja. 

Viite:

Ali Madanipour Beyond Spacing and Distancing: Public Spaces for Inclusive Cities

Hesari 1.6.2023 (Vaattovaara haastateltuna): ”Riskinä on, että rakennamme ongelmia, joista Ruotsi pyrkii eroon” – Selvitys paljastaa hälyttävää tietoa uusista asuin­alueista