 |
| Tartonpuisto, kuva: Pirjo Raunio |
Tampereen kaupungilla on käynnissä useita suuria kehittämishankkeita. Ratikkalinjojen rakentaminen ja jatkosuunnitelmat ovat avanneet mahdollisuuksia uusien alueiden rakentamiselle. Edelleen ne ovat tarjonneet mahdollisuuksia suunnitella uutta käyttöä olemassa oleville alueille. Tässä on kuitenkin toistuvasti törmätty alueiden nykyisten käyttäjien ja asukkaiden vastustukseen. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi Eteläpuiston, Tampereen Taidemuseon (Heinäpuisto) ja viimeksi Hakametsän alueen suunnitelmat.
Tapauksilla on selkeitä yhdistäviä tekijöitä:
Ensinnäkin on kyse suhteellisen laajan alueen kehittämissuunitelmasta, eli käyttötarkoitusten muutoksista.
Toiseksi alueet ovat tähän asti olleet suurelta osin julkista tilaa.
Kolmanneksi alueille halutaan kaavoittaa mahdollisimman paljon asumiseen tarkoitettuja neliöitä.
Neljänneksi tämä tarkoittaa että suunnitelmissa esitetään olemassa olevien puistojen ja viheralueiden päälle rakentamista.
Suunnitelmissa ei juuri kiinnitetä huomiota olemassa olevan kaupunkirakenteen ja miljöön turvaamiseen, viihtyisyyten ja kestävyyteen. Esitetty puistojen muuttaminen tiiviiksi ja korkeaksi asuinrakennusmassaksi on paitsi vastoin Tampereen kaupungin 2019 päättämää linjausta että kaavassa olevaan puistoalueeseen ei kosketa, myös monin tavoin vastoin kaupungin kestävän kehityksen tavoitteita, esim. viheralueiden kohentaminen, hulevesikysymyksen huomioon ottaminen, hiilineutraaliuden tavoite vuoteen 2030 mennessä jne. Erityisen kiperä ja huolestuttava on minusta kuitenkin kaupungin välinpitämätön suhtautuminen julkisten tilojen kehittämiseen, niiden saavutettavuuteen ja avoimuuteen.
Julkinen tila onkin siitä ongelmallista kaupunkitilaa, että sillä ei ole yksilöitäviä käyttäjiä eli osallisia. Nimenomaan määritelmän mukaan. Kaupunkisuunnittelun professori Ali Madanipour määrittelee julkisen tilan tilaksi joka on yleisesti saavutettava, ja jossa ei tunnusteta yksilön oikeutta rajoittaa tai estää toisia sitä käyttämästä. Julkinen tila on tilaa jonne kuka tahansa voi tulla, mutta jota kukaan ei voi pysyvästi hallita. “Julkisesta tilasta tulee tyhjää tilaa, välttämättä puutteellisesti määritelty (underdefined)”. Olisin hieman eri mieltä - julkisesta tilasta ei tule tyhjää tilaa, mutta sen olennaisesti välttämätön puutteellinen määrittyneisyys erittäin helposti johtaa sen ymmärtämiseen ja näkemiseen tyhjänä tilana. Erityisesti kun julkista kaupunkitilaa aletaan “kehittää” eli sen käyttötarkoitusta halutaan muuttaa, tila helposti kuvitellaan tyhjäksi ja käyttämättömäksi.
Etenkin kaupunkiluonto on yleensä nimenomaan tällaista julkista tilaa, puistoa taikka “joutomaata”. Eikä mikään julkinen tila ole ympäri vuorokauden ja kaikkina päivinä tai vuodenaikoina kenenkään käytössä. Kadut, torit, puistot, oikopolut ja kulkureitit tyhjenevät väistämättä - ja näyttävät käyttämättömiltä. Mutta se ei tee niistä tarpeettomia, vaan nimenomaan se on niiden tarkoitus.
Julkinen tila on tämän vuoksi erityisen haavoittuvaista. Tyhjäksi mielletty tila näyttää oivalta paikalta sijoittaa rakentamista, joka ei voi ketään haitata kun ei tila kenellekään kuulu. Suunnitteluprosessien lakisääteiset osallisille suunnatut tilaisuudet eivät millään voi tavoittaa julkisten tilojen kaikkia käyttäjiä - nämähän ovat määritelmän mukaan “keitä tahansa”, anonyymejä, satunnaisia, ohimeneviä. “Osalliset” jotka vastustavat puistojen hävittämistä ja julkisen tilan muuttamista yksityiseksi näyttävät lähinnä nimbyilijöiltä jotka eivät hyväksy realiteetteja - asuntojen tarvetta, tyhjän ja turhan tilan muutamista tuottavaksi. Vastalauseiden esittäminen on myös vaikeaa, kun ei ole tuoda todisteeksi sitä tilan jokapäiväistä säännöllistä käyttöä. Aina ei voi vedota oraviiinkaan - joiden reitit ja pesät taitavat olla paremmassa turvassa kuin kaupunkitilan inhimillisten käyttäjien.
Hakametsän alue on ollut runsaimmassa määrin enemmän tai vähemmän epämääräistä julkista tilaa. (Käytän tarkoituksella ilmausta “Hakametsän alue”, tamperelaiset ymmärtävät heti mihin sillä viitataan, vanhan Jäähallin ympäristöön toki. Asemakaava 8792 ei kerro kenellekään mitään.) Alueen poikki kulkee joukko epämääräisiä mutta päivittäisiä (jopa ympärivuotisia) ja ahkerasti liikennöityjä kevyen liikenteen väyliä, Hervannasta Taysin ja Tamkin kampuksille, tai itäisistä kaupunginosista keskustaan. Edelleen Hakametsän parkkiksen poikki pääsee viereisiltä Kissanmaan ja Uudenkylän asuma-alueilta kätevästi useaan markettiin ja huonekaluliikkeeseen ja esim. postia noutamaan sekä ratikkapysäkille. Alueella liikkuu myös päivittäin kävelijöitä koirien kanssa tai ilman. Kun säät lämpenevät, Tartonpuiston rinteet täyttyvät nuorista, ja vanhemmistakin. Uudenkylänpuistossa käy päivittäin lapsia vanhempineen - ja sen hiekkakentällä verryttelee usein ryhmä nuoria urheilijoita. Virallisella parkkipaikalla pidetään säännöllisesti koirien koulutuskursseja. Parkkipaikalla käydään myös harjoittelemassa autolla ja mopolla ja jopa rekalla ajoa. Epävirallisella isolla hiekkakentällä opiskelijat järjestävät kyykkä- ja pesäpallomatseja. Alueella järjestetään myös tämän tästä isoja virallisia tapahtumia - kirpputoreja, koiranäyttelyitä, urheilutapahtumia kuten Pirkan pyöräilyn lähtö ja maali, tai Tammerfestin konsertti tms maksullinenkin musiikkitapahtuma. Ja kuitenkin, tila nähdään tyhjänä ja käyttämättömänä.
Erityisesti suunnitellut umpinaiset asuinkorttelit tulisivat tehokkaasti lopettamaan ison osan tästä toiminnasta. Nimenomaan asuinkorttelit sijoittuvat puistojen ja hiekkakenttien, omaehtoisen toiminnan julkisten tilojen päälle. Kenties kauttakulkuliikenne jaksaa jatkaa - ehkä koiranulkoiluttajat kehtaavat tuoda lemmikkinsä tarpeilleen katujen varsille, jonne on luvattu jotain vihreää. Mutta asuinrakennukset ja niiden sisäpihat eivät ole kaikille avointa tilaa. Myös urheilu on suunniteltu sisätiloihin jonne pääsy rajoittuu seurojen jäseniin. Samoin tapahtumat muuttuvat yksinomaan maksullisiksi ja siirtyvät sisätiloihin, ulos niille ei jää tiloja. Hakametsän alueesta tulee “kenen tahansa” kannalta musta aukko, jossa ei juuri aikaa voi eikä viitsi viettää ja jossa omaehtoiselle toiminnalle ei tilaa löydy.
Kuten jaksan toistaa, kukaan ei asu neljän seinän sisällä. Asuminen tapahtuu aina myös asuntoa ympäröivässä miljöössä, pihoilla, kaduilla, aukioilla - puistoissa, joutomailla, naapurustossa, liikenneväylillä. Julkinen tila avartaa ja lisää jokaisen asukkaan asumista ja elämää, mahdollisuuksia omaehtoiseen ja omaan toimintaan kaupungin koko tilassa. Julkinen tila on olennainen urbaani (kaupunkimainen) ominaisuus. Ja historiallisen kehityksen tuloksena julkinen tila on demokratian, kansalaisyhteiskunnan omin saavutus. Se että kenen tahansa asuminen sisältää julkista tilaa, että kenen tahansa asuminen tapahtuu myös julkisessa tilassa on tasa-arvoisen yhteiskunnan edellytys ja perusominaisuus. Julkisen tilan yksityistäminen kaavoituksella ja rakennusprojekteilla on ihmisten elämän ehtojen konkreettia kaventamista.
Tampereen kaupungin käynnissä oleviin massiivisiin kaavoitus- ja asuntorakentamisen hankkeisiin sisältyy useita kestävän ympäristöpolitiikan kiperiä kysymyksiä. Viheralueiden tuhoamista, parkkitalojen rakentamista, hulevesiongelmien sivuuttamista ja massiivista asuinrakennustuotantoa ei voida loputtomiin perustella edes sillä että näin estetään luontokatoa kun rakentamista keskitetään. Hankkeissa myös liian usein uutta rakentamista ei ole alkuunkaan suunniteltu ja mitoitettu istumaan olemassa olevaan kulttuuriympäristöön. Mutta muistuttaisin että pelottavan monet rakennusprojektit merkitsevät myös julkisen tilan yksityistämistä, ja siis kaupungin asukkaiden elämän ehtojen kaventamista. Kuten Mari Vaattovaara toteaa Hesarin artikkelissa, viimeaikaisessa asuntorakentamisessa "asuntotuotannon tarpeet ovat ohittaneet asumisen tarpeet". Kenelle asumista rakennetaan - millaista asumista halutaan rakentaa? Myös nämä kysymykset on voitava esittää, ja vaatia niihin kunnollisia vastauksia ja kestäviä ratkaisuja.
Viite:
Ali Madanipour Beyond Spacing and Distancing: Public Spaces for Inclusive Cities
Hesari 1.6.2023 (Vaattovaara haastateltuna): ”Riskinä on, että rakennamme ongelmia, joista Ruotsi pyrkii eroon” – Selvitys paljastaa hälyttävää tietoa uusista asuinalueista
